Aiheeksi valikoitui luonto. Yhteisiksi kriteereiksi valikoitui värit vihreä, sininen ja ruskea ja niistä luonnolliset sävyt eikä mitään kirkkaita neon sävyjä. sekä muodot olisivat feminiinisiä sekä pyöreitä ja pehmeitä. Aihetta tuntui aluksi vaikealta alkaa miettimään, sillä meillä oli myös ensimmäisenä vuotena aiheena luonto. Selailin aika paljon pinterestiä ja nettiä löytääkseni jotain inspiraatiota.
Ajattelin aluksi jotain hupparia tai hupparimekon oloista, mutta jätin sen sivuun, sillä tein viime vuonna hupparin sekä haalarin. Lopulta pinterestissä tuli vastaan kuva siitä, kun joku oli tehnyt netissä itselleen vanhasta peitosta ponchotakin. Tykkäsin itse ideasta ja aloin miettimään asuun alaosaa. Minulla oli mielessä korkeavyötäröiset ja nilkat peittävät housut. Suunnittelin aluksi aika yksinkertaiset housut joissa olisi litsi edessä. Katsellessani kaavoja kuitenkin löysin kivemman ja mielenkiintoisemman malliset housut, joissa oli laskokset edessä ja piilovetoketju sivussa.
Lähdin kuosittelemaan lehdestä löytyneistä housukaavoista korkeavyötäröiset ja lisäsin resorit lahkeisiin. Jälkeenpäin päätin vielä haluavani taakse yhden napinläpitaskun. Ensimmäisen proton jälkeen jouduin lyhentämään etukappaleen haarakoukkua, Otin omat ¨vanhat¨ housut mukaan kouluun ja katsoin haarakoukun pituuden niistä, sekä myös väljyyksiä.
Taso- ja poikkileikkauskuvat.
Kuvia valmistuksen vaiheista.
Työjärjestys
- Taita etukappaleiden laskokset merkkien mukaan oikeat vastakkain ja aseta laskosviivat kohdikkain.
- Valmista viistotasku.
- Ompele takakappaleiden muotolaskokset.
- Valmista yhden läpän napinläpitasku oikeaan kankkuun.
- Ompele sivusaumat, jätä vetoketjulle paikka vasempaan saumaan.
- Ompele haarasauma.
- Yhdistä tukikangas kiinni vyötärökaitaleeseen ja ompele kaitale kiinni vyötärölle.
- Ompele piilovetoketju.
- Yhdistä vyötärökaitale vetoketjuun.
- Valmista lahkeet.
- Kiinnitä hakanen.
Materiaalitiedot ja hoito-ohjeet
Housujen materiaali on Sicilana joka on 65% polyesteriä, 32% viskoosia ja 3% elastaania. Taskupussikankaana on lakanakangas joka on 100% puuvillaa.
Hoito-ohjeet:
- Pesu 30 asteessa
- Ei valkaisua
- Rumpukuivaus kielletty
-Saa silittää
Valmiskuvat
Itsearvio.
Housujen tekeminen meni mielestäni hyvin. Pidin kankaasta itse aika paljon. kohdistus meni mielestäni muuten hyvin, paitsi viistotaskuissa on jonkinlainen heitto, mutta ensimmäiseksi kohdistuskerraksi se sujui hyvin. Aikataulun noudatuskin meni hyvin, eikä vastaan tullut sen suurempia mutkiakaan.
Takkiponcho asia
Minulla on omasta takaa yksi huivi, minkä voi niskaan heittää, joten katsoin siitä vähän että miten lähtisin liikkeelle.
Testasin vyölle aukkoa
6. Työjärjestys
- Ompele kanttaukset.
- Valmista vyöaukot.
Kustannuslaskelmat
Hoito-ohjeet:
-Käsinpesu
-Ei valkaisua
-Ei linkousta
-Saa silittää
Valmiskuvat
Mielestäni peittotakin teko onnistui ihan hyvin. Tekoon oli aluksi vähän vaikea tarttua, ja aluksi oli kokoajan sellai tunne, että pilaisin hyvän peiton, mutta kun sen sai leikattua, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.
Kanttaukseenkin oli vaikea lähtä, kun en meinannut löytää kanttaukseen sopivaa materiaalia. Etsein aluksi mahdollisimman lähelle peiton omaa sävyä olevaa materiaalia. Sain onneksi opettajalta apuja etsintöihin ja valitsimmekin sinisen kankaan, joka sopiikin valmistamieni housujen väriin.
Kun pääsin viimeinkin kanttaamaan, niin tuntui homma lähtevän taas sujumaan siihen asti, kunnes alkoi vyönaukkojen teko. Niitä tuntui olevan vaikea kohdistaa samoille kohdille, mutta kun sain niile hyvät kohdat niin sain nekin tehtyä. Niiden pituudessa on kyllä puolen sentin heitto.
Itse projekti meni ihan hyvin, vaikka vain yhden asun sain tehtyä. Olisin ehkä ehtinyt jonkinlaisen yläosan tekemään jos sellaisen olisin suunnitellut.
Essu-projekti
Ennen kätevää pääsin mukaan tekemään essuja tilauksesta Annin ja Ainon kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti