Ei ollut kauaa koulun alusta kulunut, kun meille kerrottiin, että tekisimme vaatteita marraskuussa olleelle Kätevä&Tekevä-messuille. Se oli samaan aikaan pelottava ja kiinnostava ajatus. Aiheeksemme luokallemme päätyi luonto ja eläimet. Materiaaleina meillä oli ohut college ja kimi-trikoo.
Suunnitelmaa asusta.
Paita
Paidaksi suunnittelin harmaasta collegesta pitkähihaista, jonka takakappale olisi pidempi, kuin etukappale. Selkäpuolelle paitaan suunnittelin jonkinlaista sulkakuviota.
Päädyin näistä kahdesta versiosta tuohon isompaan. Sitäkin muokkasin vielä ja piti miettiä miten asettelisin sen. Tulisiko yksi iso lehti vai useampi lehti jonkinlaiseksi kuvioksi.
Kuvio alkoi muuttua lehtien näköiseksi, mutta se toikin minulle varmuuden, että halusin painaa kuvion ruskeana.
Tuolta kuvio selässä loppujen lopuksi näytti.
Testikappale sekä kuvion painamisessa ja tasokoneella.
Siinä kuva paidasta.
Työjärjestys:
1. Saumuroi hihat kiinni miehustiin.
2. Ompele tasosaumakoneella helmapäärme.
3. Huolittele halkion reunonat.
4. Käännä halkion kohdilta noin sentti ja ompele suoralla ompeleella huolittelun päältä.
5. Saumuroi sivusaumat hihansuusta halkioihin asti. Varmista, että saumat ovat kainaloiden kohdilla kohdallaan.
6. Käännä hihansuista 2-3cm sisälle ja ompele tasosaumakoneella.
7. Käännä kaula-aukosta 1cm sisälle ja ompele tasosaumakoneella.
8. Silitys ja sovitus
Housut
Housuiksi valitsin hauskan muotoiset legginssit. Kankaana minulla oli turkoosihkon vaaleansinistä kimi-trikoota. Aluksi en edes ollut varma mitä tekisin värjäyksen suhteen, mutta se varmistui hertki hetkeltä prosesiin aikana.
Kaavan tekoa.
Teippi jota käytin apuna palasien asetteluun ennen liimausta sai huomiota enemmän kuin odotin. :D
Tähän väliin laittaisin kuvan leikkaussuunitelmasta, mutta se on hävinnyt mysteerillisesti puhelimesta. Kankaan kanssa kävi kumminkin niin, että jouduttiin polvitaipeen kohdalta katkaista toinen kaava ja asetella se toiseen kohtaan kangasta.
Leikkaamisen jälkeen oli vuoro värjätä kankaat.
Väristä tuli epätasainen, mikä toi mieleen veden.
Lahkeisiin solmin kuminauhoilla tämänlaiset kuviot.
Työjärjestys:
1. Saumuroi polvitaipeista erilliset kappaleet yhteen saadakseni yhtenäiset takakappaleet.
2. Saumuroi etu- ja takakappaleet yhteen sivusaumoista.
3. Saumuroi sisäreunat haarojen kohdista lahkeeseen.
4. Saumuroi kappaleet housuiksi.
5. Kiinitä kuminauha vyötärölle.
6. Ompele tasosaumakoneella lahkeisiin päärmeet.
7. Silitys ja sovitus
Miten meni näin niikuin omasta mielestä?
Töissäni olen tyytyväinen painamisen ja värjäyksen tuloksiin. Ne onnistuivat mielestäni hyvin.
Pidin siitä miten muuten oli vapaat kädet työn suhteen, aiheiden ja materiaalien ajatuksella kumminkin.
Valitsin paitaani collegen, sillä ajattelin sen sopivan siihen paremmin ja se oli yksinkertaista ommella. Housuista venyi saumuroidessa aika isot, en ole niihin muuten kovinkaan tyytyväinen.
Tässä työssä kiinnosti eniten suunnittelu.
Ajankulu oli vaikeaa hallita.
Kommentit
Lähetä kommentti